Mies asentamassa puhallusvillaa

PUHALLUSVILLA ASENNUS

Puhallusvilla asennus on Ekoeriste Oy:n liiketoiminnan perusta ja palvelutuote, josta liiketoimintamme on lähtenyt käyntiin vuonna 1994. Asennamme valikoimissamme olevia puhallusvilla tuotteita uusiin rakennuksiin sekä lisäeristeeksi vanhoihin rakennuksiin.

Puhallusvillalla voidaan toteuttaa yläpohjan, välipohjan, alapohjan sekä seinän lämpöeristykset. Olemme erikoistuneet myös selluvillojen ruiskuasennuksiin, jotka tunnetaan toisella myös hieman harhaanjohtavalla nimellä ”märkäpuhallus”. Seinien eristäminen ruiskuasennuksena on työsuorite, joka vaatii suurta ammattitaitoa ja oikeat työvälineet, jotta lämpöeristyksestä saadaan saumaton ja painumaton.

OTA YHTEYTTÄ

Puhallusvillan ontelopuhallus

Hallitsemme myös puhallusvillan asentamisen ontelopuhalluksena, jolloin lämpöeristys saadaan asennettua painumattomaksi ja saumattomaksi myös kuivana. Puhallusvillan asennus suoritetaan avaimet käteen periaatteella eikä Sinun tarvitse hankkia tuotteita, työmiehiä tai kuljetuspalveluita erikseen, vaan hoidamme koko projektin alusta loppuun. Kun lämmöneristämisen ammattilaiset hoitavat puhallusvilla asennukset puolestasi, olet oikeutettu myös kotitalousvähennykseen.

Puhallusvilla lisäeristeenä

Puhallusvilla asennus lisäeristeeksi on samalla investointi energiatehokkuuteen, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin. Lisäeristäminen myös parantaa asumisen mukavuutta vähentämällä vedontunnetta kotisi sisätiloissa. Puhallusvillalla toteutettu lisäeristys keskikokoisen omakotitalon yläpohjaan on nopea toimenpide, eristeasennus kestää noin kolme tuntia ja kustantaa keskimäärin 1500€ avaimet käteen palveluna.

Puhallusvillan asennus seinään

Puhallusvillan asennus yläpohjaan

Puhallusvilla asennus yläpohjaan on nopea ja tehokas tapa säästää lämmityskuluissa ja vähentää lämpöhukkaa. Hyvä lämpöeristys ja ilmatiiviit rakenteet pitävät talosi talvella lämpimänä ja kesällä viileänä. Ulkoseinien, alapohjan ja yläpohjan kunnollinen eristys vähentää myös vedon tunnetta kotisi sisätiloissa.

Toteutamme puhallusvilla asennukset vaivattomasti puolestasi. Ammattitaitoiset työntekijämme valitsevat kohteeseen sopivat työmenetelmät ja eristysmateriaalin. Toteutamme puhallusvilla asennukset ammattitaidolla myös vaativiin kohteisiin, esimerkiksi ontelopuhalluksena ulkoseinien koolausväleihin.

Meille hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jokainen rakennus ja eristystyö arvioidaan tapauskohtaisesti. Yläpohjan lisäeristys toteutetaan aina kohteen vaatimien toimenpiteiden mukaan. Tarvittaessa suoritamme kaikki yläpohja saneeraukseen liittyvät toimenpiteet, kuten eristeiden poiston, ilmasulkujen tiivistykset, tuulenohjainten asennukset, ilmanvaihtoputkien eristykset sekä hormien palosuojaukset. Asennamme myös yläpohjaan kulkusillat, joiden avulla eristetyllä alueella voi kulkea ilman, että puhallusvilla kerros vaurioituu.

Teemme rakenteille myös silmämääräisen tarkastuksen aina liikkuessamme yläpohjassa. Ilmoitamme asiakkaalle suorittamistamme havainnoista ja opastamme tarvittaessa eteenpäin muissa kattotöistä. Lopuksi asennamme lisäeristeen, jonka jälkeen kotisi yläpohja on kunnossa ja puhallusvilla pitää lämmön sisällä.

OTA YHTEYTTÄ

Katon eristetilalla on monta nimeä

Yläpohjan eristetilalla on monta nimeä, esimerkiksi välikatto, välipohja, vintti tai ullakko. Me Ekoeristeellä puhumme kuitenkin aina yläpohjan eristämisestä, kun kyseessä on vesikaton ja huoneiston välisen tilan eristämisestä. Yläpohjan eristäminen on tärkeää, koska kaikista rakennuksen osista juuri yläpohjan kautta pyrkii poistumaan eniten lämpöä rakenteen läpi.

Myös sisä- ja ulkoilman välinen paine-ero pyrkii tasoittumaan, mikä tarkoittaa, että yläpohjan ilmatiiviys on huomioitava myös puhallusvilla asennuksien yhteydessä. Hyvin eristetty, hengittävä mutta ilmatiivis yläpohja toimii myös kosteuden kannalta oikein eli poistaen syystä tai toisesta tilaan syntynyttä kosteutta.

Yläpohja muodostaa rakennuksen suurimman yhtenäisen pinnan ja kaikista talon ulkovaipan kautta karkaavasta lämmöstä suurin osa pyrkii ulos juuri tätä kautta. Hyvin eristetty yläpohja varmistaa energiatehokkaasti toimivan kattorakenteen ja säästää rahaa lämmityslaskuissa.

Puhallusvilla seinissä ja lattiassa

Puhallusvillan asennus alapohjaan

Puhallusvilla asennus alapohjaan on nopea ja kätevä tapa eristää lattioita. Puhallusvilla asennetaan alapohja koolaukseen nähden ylipaksuuteen, jonka jälkeen Ekoeristäjät painelevat puhallusvillan koolauksen yläpinnan tasalle.

Usein kuulee, että puhallusvillaurakoitsija jättää painelutyön asiakkaan hoidettavaksi, mutta me Ekoeristeellä tiedämme, että painelutyö on alapohja eristämisen tärkein työvaihe ja tästä johtuen suoritamme myös puhallusvillan painelutyön asiakkaan puolesta. Näin varmistamme, että puhallusvilla on asennettu eristevalmistajan määrittelemään tiheyteen. Mikäli puhallusvilla on asennettu liian löysästi, se painuu ajansaatossa.

Erilaisista raaka-aineista valmistetuissa puhallusvilla laaduissa on erilaiset vaatimukset asennustiheydelle, joten tuotteen tekniset ominaisuudet ovat oltava tarkkaan tiedossa ennen asennustyön suorittamista. Kaikki Ekoeristäjämme ovat kokeneita ammattilaisia ja koulutettu asentamaan valikoimissamme olevia puhallusvilla tuotteita.

OTA YHTEYTTÄ
Puhallusvilla asennus seinäänPuhallusvilla asennus

Rossipohjan eli tuulettuvan alapohja eristäminen

Rossipohja eli tuulettuva alapohja on oikein toteutettuna vedoton ja lämmin lattiarakenne. Puhallusvilla soveltuu erinomaisesti uusien alapohjien eristeeksi sekä vanhojen rossipohjien lisälämmöneristeeksi. Alapohjassa tärkeintä ovat oikeat materiaalivalinnat sekä työsuoritteet.

Puurakenteisen rossipohjan lämmöneristeenä toimii parhaiten hengittävä ja puusta valmistettu Hunton puukuitueriste. Tuulensuojaksi eristeen alapuolelle sopii hyvin kosteutta siirtävä ja hengittävä Hunton tuulensuojalevy, joka ei turpoa eikä pullistu. Puhallusvillan yläpuolelle, heti lattiamateriaalin alle asennetaan hengittävä ilmansulkupaperi tai ilmansulkukangas, näin puurakenteinen rossipohja hengittää ja rakenne mahdollistaa kosteuden liikkumisen rakenteen molempiin suuntiin.

Alapohjan eristämisessä on tärkeää, että eristeen ja lattian väliin ei jää rakoja, joissa kylmä ilma pääsee liikkumaan ja jäähdyttämään lattiarakennetta. Alapohjan ja lattian eristäminen on tärkeää myös asumisen mukavuuden ja hyvän sisäilman kannalta. Jos eristys on heikko, lattia tuntuu kylmältä ja lattianrajassa vetää. Alapohjan kautta lämpöä ei pääse kuitenkaan karkaamaan yhtä merkittävästi kuin yläpohjan kautta. Lämpö pyrkii poistumaan paine-eron ja korkeamman lämpötilan takia seinien tai yläpohjan kautta.

Puhallusvilla väliseinään

Puhallusvillan asennus seiniin

Puhallusvilla asennus seiniin tapahtuu kotelopuhalluksena tai ruiskuasennuksena. Kotelopuhalluksena toteutettu puhallusvillan asennus on nopea ja saumaton tapa eristää seiniä, menetelmä soveltuu myös vinojen yläpohjien eristämiseen. Puhallusvilla asennetaan täysin kuivana, joten rakentamisessa ei tarvitse huomioida kuivumisaikoja. Puhallustyö toteutetaan kovalla ilmanpaineella koolausväli kerrallaan, työntämällä puhallusletku koolausväliin ilmansulkukerroksen läpi. Seinäruiskuasennuksia on toistaiseksi mahdollista toteuttaa vain sanomalehtipaperista valmistetulla selluvilla eristeellä.

Puhallusvillan joukkoon sumutetaan vesi ja polyvinyylialkoholi seosta, jolloin massa ikään kuin rapataan eristettävään koolausväliin. Koska puhallusvillan seassa on kosteutta, on eristeen annettava kuivua, ennen ilmasulkukerroksen asentamista. Seinäruiskuasennus on vaativa työsuorite ja edellyttää suurta ammattitaitoa, jonka takia eristealalla vähemmän aikaa toimineet puhallusvillaurakoitsijat herkästi välttelevät seinien eristämistä.

Me Ekoeristeellä olemme eristäneet jo tuhansien kotien seinät ruiskuasennuksena, myös omat kotimme. Selluvillan ruiskuasennus on ollut käytössämme jo 90-luvun alusta alkaen, joten menetelmä on meille tuttu ja turvallinen tapa eristää seiniä. Ekoeristäjien ammattitaitoon voit luottaa, kun etsit ammattilaista seinien eristämiseen.

Eristystyöt voit maksaa kerralla tai kätevästi osissa

Eristystyöt voit maksaa kerralla tai kätevästi osissa. Puhallusvillan asennukset, yläpohjan lisäeristykset tai vaikka koko talon lämpöeristykset voi toteuttaa kätevästi joustavalla rahoituksella, jolloin eristystyöt voi maksaa pienemmissä erissä. Maksuja on helppo ennakoida, sillä luottoa maksetaan takaisin kuukausittain tasaerissä.
Halutessasi voit myös maksaa kuukausierää suuremman summan tai luoton kerralla pois. Muista myös hyödyntää kotitalousvähennys! Kun lämmöneristämisen ammattilaiset hoitavat eristystyöt puolestasi olet oikeutettu myös kotitalousvähennykseen. Puhallusvillan asennuksessa, työnosuus on noin puolet (50%) eristystyön kokonaissummasta.

Eristys pitää lämmön talossa

Eristäminen kannattaa, sillä se säästää rahaa ja maksaa itsensä takaisin. Eristyksen voi toteuttaa monilla eri materiaaleilla ja eri tavoin. Eristämisen ammattilaisena Ekoeriste Oy osaa valita rakennukseen ja asennuskohteeseen oikean materiaalin ja asennustavan sekä asentaa puhallusvillat vaativaankin kohteeseen. Hallitsemme myös ulkoseinien eristämisessä käytettävät ruiskuasennus menetelmät, joilla puhallusvilla saadaan asennettua saumattomasti ja painumattomasti koolausväleihin, joissa eristepaksuus ei vastaa markkinoilla olevia levyeriste paksuuksia. Hirsiseinän eristäminen ulkopuolelta on usein haasteellista toteuttaa eristelevyillä, koska ulkoseinän oikaiseminen suoraksi toteutetaan lämpöeristeelle varatun koolauksen osalla, tähän ratkaisuna on selluvillan ruiskuasennus.

Yläpohjan lisäeristys ja energiaremontti säästää sähkölaskussa, sillä se pitää talon lämpimänä talviaikaan ja viileänä kesäaikaan. Riittämättömän eristyksen havaitseekin helposti talvella, kun räystäillä roikkuu jääpuikkoja tai katolla on lumettomia kohtia, yläpohja luovuttaa liikaa lämpöä katolle ja tuuletuskin voi olla puutteellinen. Toki huono yläpohjan eristys tuntuu myös mahdollisena viileytenä sisätiloissa – tai näkyy myöhemmin sähkölaskussa. Katon eristystä on tällöin parannettava ja helpoin tapa on asentaa puhallusvillaa vanhan eristeen päälle. Me Ekoeristeellä valitsemme puolestasi vanhan eristeen päälle soveltuvan eristemateriaalin ja toteutamme tarvittaessa muutkin eristämiseen liittyvät rakennustyöt.

OTA YHTEYTTÄ

Eristäminen vaatii tarkkuutta

Omakotitalon yläpohjan lisäeristys ja mahdollinen puhallusvillan vaihto tai levyeristeen poisto tulee hoitaa asianmukaisesti, jotta vanhat ja heikot ilmantiiveys kerrokset eivät vaurioidu. Kun rakenteen ilmantiiveys on kunnossa, asuinmukavuus pysyy miellyttävänä ja rakenteet kunnossa. Yläpohjan eristämiseen on useita vaihtoehtoja, joista yleisimmät ovat erilaisista raaka-aineista valmistetut levyvillat, koneellisesti asennettavat puhallusvillat sekä käsin levitettävät eristeet. Eristyslevyjä on saatavilla eripaksuisina ja leikattavissa oikeaan muotoon käyttökohteen mukaan. Kaikkien valikoimissamme olevien eristeiden käytöstä on olemassa pitkät perinteet. Ne on todettu toimiviksi myös pohjoisissa sääolosuhteissa, kunhan eristys on toteutettu oikein ja tarkasti.

Yläpohjan eristäminen kannattaakin tehdä eristettävän tilan eli esimerkiksi yläpohjan asettamilla ehdoilla. Yläpohjan eristystä suunniteltaessa on huolehdittava myös tilan ilmanvaihdosta. Eristämisen tarkoitus ei kuitenkaan ole estää ilman kiertoa yläpohjassa. Eristämisen ammattilaisena Ekoeriste Oy huolehtii puhallusvillan asianmukaisesta asennuksesta ja tarvittaessa asennamme tuulenohjaimet ennen eristeen asennusta. Yläpohjan ilmanvaihdon tarkoituksena on poistaa tilaan päätynyt kosteus, joka pitkällä aikavälillä saattaisi aiheuttaa esimerkiksi eristeiden pilaantumisen tai rakenteiden homehtumista. Vastaamme ja opastamme Sinua mielellämme puhallusvillan asennuksia koskevissa kysymyksissä. Autamme valitsemaan sopivan ratkaisun ja eristemateriaalin sekä teemme eristystyöt ammattitaidolla.

Toteutamme puhallusvilla asennuksia myös haastaviin kohteisiin, esimerkiksi vinojen kattojen eristykset ilmansulun läpi.

Omakotitalon lisäeristys ja rivitalon lisälämmöneristys

Omakotitalon lisäeristys ja rivitalon lisälämmöneristys huolellisesti tehtynä vähentää vetoa, säästää energiaa ja on paloturvallinen. Tällöin lämpö ei karkaa lattiasta, katosta tai ulkoseinistä. Lämmöneriste ovat tavallaan rakennuksen lämpökerrasto, joka pitää lämpimänä talvella eikä päästä kesällä liikaa kuumuutta sisään. Omakotitalon ja rivitalon eristyksen tehokkuus ja toiminta perustuu puhallusvillan ansiosta paikallaan pysyvään ilmaan. Erityisesti rivitaloissa ja suurissa kohteissa on huomioitava myös puhallusvillan paloturvallisuus.

Puhallusvillojen palonkesto vaihtelee raaka-aineena käytettyjen materiaalien mukaan ja esimerkiksi kierrätyslasista valmistettu Isover Insulsafe puhallusvilla on palamaton lämmöneriste. Omakotitalon ja rivitalon hyvään eristykseen panostaminen kannattaa, kun tehdään kerran ja kunnolla tuottaa lämmöneristys säästöä koko rakennuksen eliniän ajan. Oikealla eristemateriaalilla ja työn huolellisuudella on valtava merkitys koko rakenteen toimivuudelle. Pelkästään tästä syystä omakotitalon tai rivitalon puhallusvilla asennukset on syytä toteuttaa ammattilaisen toimesta. Me Ekoeristeellä osamme kartoittaa tehtävät toimenpiteet, asentaa oikeanlaiset lämmöneristeet sekä huomioida eristämiseen liittyvät määräykset.

Käyttämämme eristemateriaalit ovat aina laadukkaita, sellaisia, joita asentaisimme omaan kotiimme. Voit siis jättää eristeiden materiaalivalinnan sekä niiden hankinnan meille. Kun pyydät meidät paikalle, suoritamme perusteellisen tarkistuksen, jonka pohjalta saat meiltä arvion tarvittavista töistä sekä kustannuksista. Suoritamme työt aina ammattitaidolla sekä avaimet käteen periaatteella, joten sinun ei tarvitse murehtia töiden sujumisesta.

Puhallusvillan paloturvallisuus

Puhallusvilloja valitessa on hyvä huomioida myös paloturvallisuus, koska rakenteille määritellään erilaisia palonkesto vaatimuksia. Esimerkiksi julkisissa rakennuksissa sekä kooltaan suurissa rakennuksissa vaaditaan usein puhallusvillan palamattomuutta. Asuinrakennuksissa riittää, että puhallusvilla ei edistä paloprosessia. Oikein valittu eriste on siis myös sijoitus paloturvallisuuteen, hidastamalla tulipalon etenemistä sinulle jää enemmän aikaa pelastautumiselle. Palamaton tai palosuojattu puhallusvilla suojaa samalla palavaa materiaalia eristeen läheisyydessä ja hidastaa palon leviämistä esimerkiksi yläpohjan rakenteissa. Puhallusvillojen palonkesto vaihtelee raaka-aineena käytettyjen materiaalien mukaan, esimerkiksi kierrätetyslasista valmistettu Isover lasivilla on palamaton ja kuuluu parhaimpaan paloluokkaan A1.
Hunton puukuitueriste valmistetaan sahateollisuuden yläjäämä puusta, eli se on palavaa. Puun sekaan lisätään ammoniumsulfaattia palonsuojaksi, joten tuote ei edistä paloprosessin etenemistä, puukuitueriste kuuluu E paloluokkaan. Isocell selluvilla valmistetaan kierrätetystä sanomalehtipaperista, joten se on myös palavaa. Sanomalehtipaperin sekaan lisätään boorihappoa sekä magnesiumsulfaattia, joiden avulla palamisprosessi hidastuu kyteväksi ja täyttää B paloluokan vaatimukset. Boorikemikaalien avulla mahdollista homehtumista voidaan myös hidastaa ja tästä syystä selluvilloja on mahdollista asentaa turvallisesti myös sideaineen kanssa ruiskuasennuksena. Selluvillan ruiskuasennuksissa käytetty sideaine sisältää polyvinyylialkoholin lisäksi vettä. Kun haluat tarkistaa kotisi eristystarpeet tai jos olet huomannut eristeiden osalta vaikkapa paloturvallisuuteen liittyviä ongelmia, esimerkiksi suoraan hormia vasten asennettua puhallusvillaa, on aika soittaa Ekoeristeelle.

Lisäeristäminen parantaa kotisi energiatehokkuutta

Lisäeristäminen parantaa kotisi energiatehokkuutta. Yläpohjan lisäeristys on helpoin sekä energiatehokkain toimenpide rakennuksen ulkovaippaa lisäeristettäessä, sillä yläpohjan kautta pyrkii poistumaan eniten lämpöä. Mitä vanhemmasta talosta on kyse, sitä varmemmin lisäeristäminen kannattaa toteuttaa pikaisesti. Tarvittaessa poistamme myös vanhat purueristeet suurtehoimurilla ja asennamme tilalle puusta valmistettua Hunton puukuitueristettä. Näin yläpohjan eristemateriaali pysyy samana, mutta eristyskyky paranee ja säästät lämmitys kuluissa.

Puhallusvilla asennuksessa on aina huomioitava, ettei yläpohjan tuulettuvuutta unohdeta. Hyvin eristetty ja tuulettuva yläpohja poistaa syystä tai toisesta tilaan päässyttä kosteutta. Tällöin yläpohjan lisäeristyskin toimii oikein ja rakenteet pysyvät kunnossa. Oikein tehtynä lisäeristys maksaa itsensä takaisin ennemmin tai myöhemmin. Takaisinmaksun vauhti määräytyy käytännössä sen mukaan, kuinka paljon eristettä esimerkiksi yläpohjassa oli aiemmin ja kuinka paljon sitä lisätään sekä kuinka suuri on ostoenergia tarve. Kun talvet ovat kylmiä ja kesät kuumia on energiankulutus suurimmillaan.

Puhallusvillan hinta asennettuna

Puhallusvillan hinta asennettuna määräytyy useimmiten asennettavan kuutiomäärän (m3) mukaan. Puhallusvillan kuutiohintaan (€/m3) vaikuttaa kohteen sijainti, työmäärä, materiaalimenekki sekä käytettävä asennustekniikka. Laskutus tapahtuu asennetun eristemäärän mukaan, myös kiinteää kokonaishintaa on mahdollista käyttää, kun Ekoeristäjät on tutustuneet kohteeseen paikan päällä, jo ennen tarjouksen tekoa.

Puhallusvillan asennus lisäeristeeksi omakotitalon yläpohjaan kustantaa noin 1000-2000€, mikäli yläpohjan lisäeristämisen yhteydessä on tarvetta toteuttaa myös muita työsuoritteita, voi kokonaishinta olla silloin hieman suurempi. Omakotitalojen yläpohja saneeraukset, joissa toteutamme kaikki eristämiseen liittyvät työsuoritteet, kustantavat keskimäärin 2000-8000€, riippuen täysin kohteessa vaaditusta työmäärästä, materiaalikustannuksista sekä vanhan poistettavan eristeen määrästä ja kaatopaikka maksuista.

Asiakas voi aina valita tarjouksestamme haluamansa työsuoritteet, jolloin urakan kokonaishinta määräytyy kohteessa toteutettavan työmäärän mukaan. Uudisrakennuskohteiden eristäminen lattiasta kattoon kustantaa vain noin 2-3% talon rakennuskustannuksista, joten eristämisessä ei kannata säätää, vaan anna laadukkaan eristyksen säätää talosi lämmityskuluja.

Ekoeriste Oy yhteistyökumppaniksi kattoremonttiin

Yläpohjan lisäeristys tuo omakotitaloon ja rivitaloon energiatehokkuutta. Kattoremontin yhteydessä onkin suositeltavaa tarkistaa yläpohjan lisäeristys tarpeet. Nousussa olevat lämmitysenergian hinnat ovat osaltaan johtanut myös siihen, että omakotitalon ja rivitalon eristystä halutaan parantaa ja rakennuksia remontoida yhä energiatehokkaammiksi.

Kattoremontin yhteydessä toteutettava lisäeristys on kätevä tapa parantaa kotisi energiatehokkuutta. Teemme yhteistyötä useiden valtakunnallisten sekä paikallisten rakennusliikkeiden kanssa, joten olemme joustava yhteistyökumppani kaikissa puhallusvillaurakointi liittyvissä tarpeissasi. Olipa puhallusvilla tarpeesi suuri tai pieni autamme mielellämme. meiltä voit myös vuokrata puhalluskoneen omatoimiseen eristämiseen.

OTA YHTEYTTÄ

Yläpohjan lisälämmöneristys lisää viihtyvyyttä asuintiloissa

Yläpohjan lisälämmöneristys lisää viihtyvyyttä asuintiloissa. Yläpohjan lisälämmöneristys on usein myös tehokkain tapa parantaa talon lämmöneristyskykyä eli pienentää sähkölaskuasi. Samalla asuintalon viihtyvyys lisääntyy, kun vedon tunne sisätiloissa pienenee. Tavallisin tapa lisälämmöneristää rakennuksen yläpohjaa on asentaa puhallusvillaa vanhojen, olemassa olevien eristeiden päälle. Puhallusvillan asennus on yksinkertaisin ja nopein tapa lisälämmöneristää yläpohja.

Puhallusvilla asennetaan paikoilleen puhallusletkulla, jolloin työ sujuu nopeasti ja tarkasti. Nopea asennusaika tekee puhallusvillasta edullisen tavan lämmöneristää rakenteita, olipa ne uusia tai vanhoja. Puhallusvilla saadaan normaalisti asennettua erittäin tasaisesti eristettävälle alueelle, koska eriste kulkeutuu puhallettaessa hyvinkin pieniin rakoihin ja täyttää ne saumattomasti. Toinen vaihtoehto lisälämmöneristää yläpohja on uusien eristelevyjen asentaminen vanhan eristeen päälle. Lisäeristelevyt on asennettava tarkasti yläpohjaan siten, ettei eristekerrokseen jää tyhjiä kohtia, joista lämpö pääsee karkaamaan, aiheuttaen ylimääräisiä lämpövuotoja.

Omatoimiseen lisäeristämiseen suosittelemme eristelevyjen asentamista, mikäli vaarana on esimerkiksi tuuletusrakojen tukkeutuminen asennusvirheestä johtuen. Vedon tunnetta, rakennuksen energiankulutusta ja lämpöhäviötä voidaan siis pienentää kasvattamalla eristepaksuutta tai korvaamalla vanha eristekerros tehokkaammin eristävällä materiaalilla. Lisälämmöneristys onkin remonttikohteessa poikkeuksetta kannattava sijoitus.

Kun eristeet ovat kastuneet on edessä eristeiden vaihto

Kun katto on vuotanut, korjaustoimenpiteenä on märkien ja kastuneiden eristeiden uusiminen. Kosteusvaurion korjaamisessa on olennaista märkien ja kastuneiden eristeiden korvaaminen uusilla ja kuivilla eristellä. Märät ja kastuneet eristeet poistetaan joko käsin tai suurtehoimurilla, tämän jälkeen tarkastetaan ympärillä olevien rakenteiden kunto. Laajempien vahinkojen kohdalla vaurioitunut rakennusmateriaali poistetaan tai kuivataan. Tämän jälkeen vaurion aiheuttaja poistetaan eli esimerkiksi korjataan tai uusitaan kattoa, joka on vuotanut. Vasta tämän jälkeen voidaan rakentaa vaurioitunut alue uudelleen. Märät ja kastuneet eristeet tulisi siis poistaa heti vaurion löydyttyä ja vanhojen tilalle asennetaan uudet eristeet vasta kun eristeet pysyvät varmasti kuivina.

Katon yläpohjaan voi päästä kosteutta käytännössä kahta eri kautta: vesikatteen suunnalta vuodon seurauksena tai asuintilojen suunnasta kostean ilman tai vesihöyryn muodossa. Katon yläpohjan saneeraus kannattaa jättää kokeneen ammattilaisen tehtäväksi. Ammattilaisella on käytössään tarvittavat laitteet sekä ammattitaito mahdollisten rakennusvirheiden välttämiseen. Ammattilainen osaa myös nopeasti määritellä tarvittavien korjaustöiden laajuuden. Esimerkiksi eristeiden vaihtoa ei välttämättä tarvitse toteuttaa kokoa yläpohjan osalta, vaan vaihtotyö voidaan rajata esimerkiksi ilmavaihtoputkien ympärille. Suurin osa kondenssiongelmista johtuvista kosteusvaurioista syntyy ilmantiiveyskerroksen läpi menevien ilmavaihtoputkien ja sähköjohtojen ympärillä.

Puhalluseristeen asennus

Ekoeriste Oy hoitaa eristystyöt vuosien kokemuksella

Ekoeriste Oy:ltä saat kaikki kiinteistösi liittyvät puhallusvilla asennukset monipuolisesti ja kokemuksella. Puhallusvilla asennuksiin sekä eristämiseen liittyvät suoritukset onnistuvat Ekoeristeeltä erinomaisesti. Voit tarpeen tullen kysyä meiltä lisää eristeiden asentamisesta ja käyttämistämme tekniikoista, vastaamme kysymyksiin avoimesti, meillä ei ole tarvetta salata tai piilottaa tietoa.

Eristäminen on hyvin huomattava osa kiinteistön toimivuutta, sillä kunnollinen ja hyvin toimiva eristys pitää huolen siitä, että rakennus pysyy talvisin lämpimänä ja kesällä viileämpänä. Lisäeristykset kohentavat myös rakennuksen jälleenmyyntiarvoa, kun koti on energiatehokas, on se myös houkuttelevampi vaihtoehto asuntoa ostettaessa. Haluaisitko sinä ostaa asunnon, jossa on suuri energiankulutus, kun vaihtoehtona on käyttää vähemmän rahaa lämmittämiseen ja vaikka matkustella lämmityslaskussa säästämilläsi rahoilla?

Image

Laadukkaat lämmöneristeet pitävät lämmityskulut aisoissa ympäristöystävällisyyttä unohtamatta

Kun eristämme talosi, alapohjan, ulkoseinät ja yläpohjan, pidämme huolta siitä, että eristemateriaalit ovat juuri kohteeseen sopivat niin vaatimuksiltaan kuin asennustavoiltaankin. Eristämme rakenteet ammattitaidolla ja rakennuksen olosuhteet huomioiden. Valikoimissamme olevat puhallusvillat ovat valmistettu ekologisista raaka- aineista ja kiertotalous huomioiden, kierrätyslasia, sanomalehteä ja sahateollisuuden ylijäämä puuta, niistä on Ekoeristeen asentamat puhallusvillat tehty. Puhallusvillan asennus on eristämisen muodosta myös kaikkein ekologisin, koska asennustyössä ei synny kaatopaikalle vietävää leikkuu jätettä.

Kuinka todennäköisesti asiakkaamme suosittelevat meitä?



Erittäin selkeä tarjous-, tilaus- ja toimitusprosessi, menisipä remontoinnissa aina kaikki näin sujuvasti!

-Maarit Paakkinen


Tosi ystävällinen ja osaava palvelu,asennus meni ajallaan ja nopeasti niin kun luvattiin.

Jalmari Hitunen, Lahti.


Kiitokset erinomaisesta työstä. Työjälki ja työparin toiminta kohteessa oli aivan täyden kympin arvoista, kiitokset vielä myös heille. Maksoin laskun heti pois kuleksimasta.

-Anonyymi arvostelu


Nopeasti saatiin eristetyö sovittua. Työn kuvaus ja vaatimukset oli hyvin ohjeistettu etukäteen ja paikan päällä käytiin vielä työ läpi. Ei moitteen sanaa toiminnassa tai työn jäljessä.

-Mikko Rahkola


Työ suoritettiin sovittuun aikaan ilman muutoksia tai viivästyksiä. Työntekijät toimivat paikalla täsmällisesti ja kohteliaasti. Työn jälki oli erinomaista ja paikat siivottiin työn jälkeen. Asiakaspalvelu oli koko ketjussa erittäin hyvä. Kiitos.

-Anonyymi arvostelu


Terveisiä Pernajasta! Olen seurannut sähkönkulutusta sekä ennen villanpuhallusta että sen jälkeen. Kun ulkona on n.22 ast. - koko vuorokauden. Asunnon sähkönkulutus on ollut 183 Kwh ennen puhallusta ja nyt 126 Kwh. Lämmön ohjauksen olen voinut vähentää 2ast, sisällä kuitenkin miellyttävät 21,8 ast +. Kyllä kannatti.  👍😁

-Anonyymi arvostelu


Silloin kun asiat sujuvat kuin elokuvissa on mukava lämpimästi suositella ekoeriste.com palveluja. Siksipä, kolme kertaa erinomaista palvelua saaneena uskallan väittää tietäväni jotain asiasta.

-Pekka Sihvola


Miehet tuli, viritteli laitteet, teki homman ammattitaidolla ja postui paikalta.
Mukavan oloisia heppuja myös kaiken lisäksi.

-Anonyymi arvostelu


Vaivattomuus, helppous, joustavuus, täsmällisyys. Ekoeristeen kanssa aikatauluista sopiminen oli joustavaa ja silti asennus tapahtui täsmällisesti. Työt tehtiin siististi, ennen kaikkea turvallisesti ja ripeästi.

Ei voi kun suositella koko sydämestä Ekoeristettä ja puhallusvillaa.

-Taru/Kerava


Kyllä se on ennen kaikkea asenne asiakaspalveluun ja toki työn toteutus on samaa hienoa tasoa.

-Pekka/Valkeala


Ekoeriste Oy:n palvelu on täsmällistä ja asiakasystävällistä. Asentajat saapuvat tekemään työn sovitusti. Työn laatu on huolellista ja siistiä. Työn hinnan saa etukäteen ja työ toteutettiin tarjottuun hintaan. Asentajat kertoivat tekemistään havainnoista ja antoivat suosituksia. Se oli hieno bonus.

Olin kokonaisvaltaisesti tyytyväinen saamaani palveluun ja työn tulokseen.

-Anu/Kotka


Yhteydenotto tarjouspyynnön jälkeen sekä tarjouksen nopeus ja laatu, ei tarvinnut kysellä tarkennuksia. Työn suoritus luvattuna ajankohtana sekä työntekijöiden asiallinen toiminta puhallusta toimitettaessa ja työn jäljen siisteys.

-Anonyymi arvostelu


No, toimituspäivä aikaistui, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin! Tekijät tulivat ajallaan ja homma hoitui tosi hyvin. Sain hyviä neuvoja ja opastusta, eli asiakas huomioitiin kyllä viimeisen päälle.

-Hannu Rajala


Asiallinen ja mukava asennusporukka. Homma luisti molemmilta kavereilta. Saimme.mitä tilasimme.

-Risto/Hamina


Asiantuntevaa toimintaa ja miellyttävät tekijät, jatkakaa samaan malliin!!!

Täyden 10 palvelu, joten en löytänyt mitään parannus ideoita.

-Mikko/Nastola


9,66 / 10

Image

Ekoeristäjien asiantuntija apunasi

TONI SALSTOLA

Yritysmyynti
0400 703 966
Image

Ekoeristäjien asiantuntija apunasi

AKI VÄKEVÄ

Kotitaloudet
044 247 6609

Nyt on eristämisen aika

Sijoittamalla energiatehokkuuteen, säästät siis selvää rahaa. Kun yhdistät energiatehokkuuden ja rahoituspalvelumme, voit maksaa sijoitustasi yhtä matkaa energiatehokkuuden kartuttamilla säästöillä. Laskun voit aina maksaa kerralla ja suoraan meille, tai voit hyödyntää Ekoeriste Oy:n sekä Osuuspankin yhteistyössä tarjoamaa OP- rahoitusta.

Rahoituspäätöksen voit hakea vaikka heti, jo ennen tarjouspyyntöä. Saat itse valita kuukausittaisen lyhennysmäärän sekä laina-ajan, joten investointi energiatehokkuuteen on mahdollista maksaa kuten itse haluat. Hyväksytyn rahoituspäätöksen saatuasi, suoritamme eristystyön ja OP-Rahoitus laskuttaa Sinua ennalta sovitun maksutaulukon mukaisesti.

Uudisrakennuskohteiden eristäminen lattiasta kattoon kustantaa vain noin 2-3% talon rakennuskustannuksista, joten eristämisessä ei kannata säätää, vaan anna laadukkaan eristyksen säätää talosi lämmityskuluja.

Ota siis yhteyttä jo tänään, niin laitetaan kotisi tai vapaa-ajan asuntosi lämmöneristeet
kerralla kuntoon.

ImageOta yhteyttä!