Image
Image

EKOERISTEEN PALVELUT
VALMISTA NOPEASTI
JA HELPOSTI

KULKUSILTOJEN ASENNUS YLÄPOHJAAN

Asennamme kulkusiltoja yläpohja tiloihin niin uudisrakennuksiin sekä peruskorjaus kohteisiin. Kulkusillat eivät ole eristystyön kannalta välttämättömät, mutta myöhempää liikkumista silmällä pitäen hyödylliset. Liikkumalla kulkusiltoja pitkin, ei puhallusvillat tallaannu eikä painuneet eristeet aiheuta lämpövuotoja.

Kulkusiltojen asentaminen

Kulkusiltojen asentaminen yläpohjaan lisäeristämisen yhteydessä on helppo ja nopea toimenpide. Kulkusiltojen rakennustyöt onnistuvat usein samalla käynnillä puhallusvilla asennuksen tai eristeiden poistojen yhteydessä. Kulkusillan asennus suoritetaan avaimet käteen periaatteella eikä Sinun tarvitse hankkia tuotteita, työmiehiä tai kuljetuspalveluita erikseen, vaan hoidamme koko projektin alusta loppuun. Työstä on mahdollista saada kotitalousvähennys.

Tukeva kulkusilta on sijoitus työturvallisuuteen

Yläpohjassa pitää pystyä liikkumaan turvallisesti eristeitä polkematta. Irtonaiset kulkulankut yläpohjassa ovat vaaraksi myös työturvallisuudelle ja rakenteille. Tukevalla kulkusillalla on ekoeristäjien helppo liikkua ja työskennellä.

Kulkusiltojen asennukset voit maksaa kerralla tai kätevästi osissa

Kulkusiltojen asennukset voit maksaa kerralla tai kätevästi osissa. Kulkusiltojen rakennustyöt, käyttöullakon lattioiden korotukset sekä kaikki muutkin eristämiseen liittyvät rakennustyöt voi toteuttaa kätevästi joustavalla rahoituksella, jolloin rakennustyöt voi maksaa pienemmissä erissä.

Maksuja on helppo ennakoida, sillä luottoa maksetaan takaisin kuukausittain tasaerissä. Halutessasi voit myös maksaa kuukausierää suuremman summan tai luoton kerralla pois. Muista myös hyödyntää kotitalousvähennys!

Kun lämmöneristämisen ammattilaiset hoitavat eristämiseen liittyvät rakennustyöt puolestasi olet oikeutettu kotitalousvähennykseen. Kulkusiltojen asennuksissa työnosuus on suuri, jopa 90% työn kokonaissummasta.

Ota siis yhteyttä jo tänään, niin laitetaan kotisi kulkusillat ja lämmöneristeet kerralla kuntoon.

ImageOta yhteyttä!