Heinola40

Puhallusvillan asennus Heinola

Puhallusvillan asennus Heinolassa oli 100-vuotiaan kiinteistön saneerauksen viimeinen vaihe. Bistro Tango&Matto sijaitsee Heinolassa paraatipaikalla joen rannalla vanhan rautatiesillan alla.

Vanha kiinteistö on toiminut jo monessa eri tarkoituksessa ja nyt se muutettiin pesulasta ravintolaksi.

Puhallusvillan asennus Hunton puukuitueristeellä

Puhallusvillan asennukseen käytettiin Hunton puukuitueristettä. Asiakkaalle oli tärkeää eristeen hengittävyys sekä myös sen raaka-aine puu.

-Yläpohjaan oli aikojen saatossa kertynyt paljon kaikenlaista irtoainesta. Kun imuroimme yläpohjaa, eristemateriaalina oli kutteripurua. Totesimme, että puukuitueriste voisi olla siksi sopiva eristemateriaali, ikäänkuin moderni versio purusta, kertoo yrittäjä Päivi Niemiaho.

Heinola10 scaled

Päivi niemiaho,bistro tango&matto

Puhallusvillan asennuksessa kestää noin kaksi tuntia. Ravintola toimi asennuksen aikana normaalisti valmistautuen iltapäivän aukioloon.

-Sillä aikaa, kun Ekoeristeen miehet puhalsivat villaa, me voimme täällä alhaalla touhuta omia juttujamme. Kaikki sujui äärimmäisen hienosti ja sujuvasti ja on mukavaa, että työmaalle saavutaan hymyssäsuin, kehuu Niemiaho.

Heinola20 scaled

Katso video Heinolassa toteutetusta puhallusvillan asennuksesta.

 

Puhallusvillan asennus Heinola

Ekoeriste Oy:ltä saat kaikki kiinteistösi liittyvät eristystyöt monipuolisesti ja kokemuksella.

Puhallusvilla asennuksiin sekä eristämiseen liittyvät suoritukset onnistuvat Ekoeristeeltä erinomaisesti. Voit tarpeen tullen kysyä meiltä lisää eristeiden asentamisesta ja käyttämistämme tekniikoista, vastaamme kysymyksiin avoimesti, meillä ei ole tarvetta salata tai piilottaa tietoa. Kun eristämme talosi, alapohjan, ulkoseinät ja yläpohjan, pidämme huolta siitä, että eristemateriaalit ovat juuri kohteeseen sopivat niin vaatimuksiltaan kuin asennustavoiltaankin. Eristämme rakenteet ammattitaidolla ja rakennuksen olosuhteet huomioiden. Valikoimissamme olevat puhallusvillat ovat valmistettu ekologisista raaka- aineista ja kiertotalous huomioiden, kierrätyslasia, sanomalehteä ja sahateollisuuden ylijäämä puuta, niistä on Ekoeristeen asentamat puhallusvillat tehty. Puhallusvillan asennus on eristämisen muodosta myös kaikkein ekologisin, koska asennustyössä ei synny kaatopaikalle vietävää leikkuu jätettä.

Haluatko lisätietoja yläpohjan eristämisestä? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Bistro Tango&Matto