Maamassojen vaihto alapohjasta

Maa-aineksen vaihto Kouvola

Maa-aineksen vaihto Kouvola. Maa-aineksen vaihto tuotantotilojen alapohjasta Kouvolassa. Kohteessa oli viemäriputki rikkoutunut ja tämä tuli kaivaa esille imuautolla, koska alapohjassa kulki myös risteäviä viemäriputkia jotka olisivat vaurioituneet, mikäli hiekan poistoa olisi toteutettu esim kaivurilla. Koska viemäriputki sijaitsi keskellä tuotantotiloja, oli käytettävissä olevat tilat hyvin ahtaita eikä kaivuu alueelle ollut mahdollista kuljettaa isoja työkoneita. Työskentelyalue huputettiin huolellisesti ennen työn aloitusta, jotta …

yläpohjan suurtehoimurointi

Imuauto Koria

Imuauto Koria. Haminassa sijaitsevan omakotitalon lämmöneristeiden poisto yläpohjasta toteutettiin imuautolla. Imetty eristejäte oli purua ja jäte toimitettiin kaatopaikalle. Yläpohjien eristeiden poisto on mahdollista toteuttaa imuautolla tai poistamalla eriste käsin. Suurtehoimuauto poistaa vaivatta kaikki yläpohjan eristemateriaalit jotka mahtuvat letkusta läpi. Eristeen poisto käsin on myös toimiva vaihtoehto, kun poistettava materiaali on levyeristettä ja eristemäärä pieni. Kattovuodon kastelemat yläpohjaeristeet ovat mahdollista vaihtaa …

Kapillaarikatkosepelin asennus puhaltamalla.

Sepelin puhallus Kouvola

Sepelin puhallus Kouvola. Omakotitalon kellarin maanvaraisen lattialaatan alustäytöksi puhallettu kapillaarikatkokerros. Puhallettu materiaali oli vesipestyä sepeliä, raekoko 8-16mm. Sepeli on kustannustehokasta asentaa puhaltamalla. Asennettava sepeli imetään suurtehopuhallusauton säiliöön, jossa materiaali kuljetetaan työmaalle. Työmaalla puhaltaja vie puhallusletkun työskentelyalueelle ja puhaltaa sepelin puhallusletkua pitkin käyttökohteeseen. Palvelemme sepelin puhalluksissa yksityisiä omakotitalorakentajia sekä urakoimme yhteistyökumppanina rakennusliikkeiden kohteissa. Nykyaikaiset suurtehopuhallusautomme mahdollistavat tehokkaan suurtehopuhalluksen pitkienkin etäisyyksien päähän. …

Ulkoseinän eristäminen

Seinän eristys ulkopuolelta

Seinän eristys ulkopuolelta. Kouvolassa sijaitsevan hirsimökin ulkoseinän eristys toteutettu Isocell selluvilla puhallusvillalla. Lisäeriste asennettiin hirsiseinän ulkopuolelle koolausväleihin. Koolauspaksuus vaihteli n. 10-15cm välillä, johtuen hirsiseinän vinoudesta joka oikaistiin lisäkoolauksen avulla. Toteutamme puhallusvilla asennukset vaivattomasti puolestasi. Ammattitaitoiset työntekijämme valitsevat kohteeseen sopivat työmenetelmät ja eristysmateriaalin. Puhallusvilla asennukset toteutetaan aina kohteen vaatimien toimenpiteiden mukaan. Tarvittaessa suoritamme myös kaikki eristämiseen vaadittavat työsuoritteet avaimet käteen pakettina, …

Singelin poisto imuautolla

Katto singelin poisto Kouvola

Katto singelin poisto Kouvola. Singelin poisto kerrostalon katolta toteutettiin imuautolla. Imetty eristejäte toimitettiin maankaatopaikalle. Kattosingelin poisto on mahdollista toteuttaa imuautolla. Suurtehoimuauto poistaa vaivatta kaikki katolla sijaitsevat irtomurskeet jotka mahtuvat imuletkusta läpi. Ekoeristäjät tulevat imuautolla työkohteeseen, nosturi nostaa imuletkun katolle jonka jälkeen Ekoeristäjät imuroivat vanhat singelin katolta ja asentavat uudet paikoilleen kun vesikattoremontti on valmis. Tämän helpommin ei kattosingelin vaihtoa voi suorittaa.   Katto …

Puhallusvillan asennus lisäeristeeksi

Yläpohjan lisäeristys Kouvola

Yläpohjan lisäeristys Kouvola Kouvolassa sijaitsevan omakotitalon lisäeristys toteutettu Hunton puhallusvillalla. Lämmöneristeen kerrospaksuus 50cm (vanha + uusi eriste). Puhallusvillan asennus yläpohjaan on nopea ja tehokas tapa säästää lämmityskuluissa ja vähentää lämpöhukkaa. Hyvä lämpöeristys ja ilmatiiviit rakenteet pitävät talosi talvella lämpimänä ja kesällä viileänä. Ulkoseinien, alapohjan ja yläpohjan kunnollinen eristys vähentää myös vedon tunnetta kotisi sisätiloissa. Toteutamme puhallusvilla asennukset vaivattomasti puolestasi. Ammattitaitoiset …

Lämmöneristeiden poisto yläpohjasta Kouvola

Imuauto Kouvola

Imuauto Kouvola. Lämmöneristeiden poisto yläpohjasta toteutettiin imuautolla. Imetty eristejäte toimitettiin kaatopaikalle. Yläpohjien eristeiden poisto on mahdollista toteuttaa imuautolla tai poistamalla eriste käsin. Suurtehoimuauto poistaa vaivatta kaikki yläpohjan eristemateriaalit jotka mahtuvat letkusta läpi. Eristeen poisto käsin on myös toimiva vaihtoehto, kun poistettava materiaali on levyeristettä ja eristemäärä pieni. Kattovuodon kastelemat yläpohjaeristeet ovat mahdollista vaihtaa samalla käynnillä puhallusvilla asennuksen yhteydessä. Yläpohjasaneerausten yhteydessä voi …

Öljysäiliön käytöstä poisto

Öljysäiliön täyttö Kouvola

Öljysäiliön täyttö Kouvola. Käytöstä poistetun öljysäiliön täyttö sepelillä. Sepelin asennus suurtehopuhalluksena käytöstä poistetun öljysäiliön täytteeksi on nopeaa ja kätevää. Suurtehopuhallusta hyödynnetäänkin usein käytöstä poistettujen öljysäiliöiden täytöissä. Sepelin suuren painon avulla öljysäiliö pysyy paikoillaan, eikä routa nostele säiliötä tai aiheuta ongelmia piha-aleella. Öljysäilöiden täytöissä voi käyttää myös hiekkaa, vaahtolasia tai lecasoraa. Suurtehopuhallusautolla voi siirtää kaikkea hienoaineista irtomursketta jotka mahtuvat kulkemaan puhallusletkua pitkin …

Vaahtolasin suurtehopuhallus

Vaahtolasin puhallus Kouvola

Vaahtolasin puhallus Kouvola. Kouvolassa sijaitsevan kerrostalon yläpohjan suurtehopuhallus toteutettu Foamit vaahtolasilla. Vaahtolasi toimitettiin suoraan työmaalle kippukuormana, josta se imettiin puhallusauton säiliöön ja puhallettiin välipohjaan. Puhallustyön yhteydessä käytettiin vesisumua jolla vähennetään vaahtolasin pölyämistä. Puhdistetusta kierrätyslasista valmistettua Foamit vaahtolasimursketta käytetään talonrakennuksen eri osa-alueilla. Vaahtolasimurske on kevyttä ja palamatonta materiaalia. Vaahtolasin suurtehopuhallus on kustannustehokasta asentaa materiaalin keveyden ansiosta. Vaahtolasimurskeen hyvä kitkakulma ja asettuvuus …

Suurtehopuhallus Kouvola

Lecasoran puhallus Kouvola

Lecasoran puhallus Kouvola. Lecasoran asennus omakotitalon rossipohjan ryömintätilaan toteutettu suurtehopuhalluksena. Puhallusautolla on mahdollista toimittaa jopa 140m3 lecasoraa yhdellä kuormalla. Urakoimme myös pienempiä kohteita ilman kuutiomäärä rajoitusta. Lecasora on Kouvolan Kuusankoskella kotimaisesta savesta valmistettu luonnontuote, jota käytetään talonrakennuksen eri osa-alueilla. Lecasora on kevyttä ja palamatonta materiaalia. Lecasora voidaan asentaa puhaltamalla materiaali suoraan puhallusautosta käyttökohteeseen. Lecasoran suurtehopuhallus on kustannustehokasta asentaa materiaalin keveyden …